maanantai 29. helmikuuta 2016

Neulepusero anopille

Tammikuussa mulla oli vähän suurempi neulomisprojekti. Anoppi pyysi, että tekisin hänelle villapaidan. Hän ihastui Novitan talvi lehden (4/205) malliin sinisestä villapaidast. Anoppi rakastaa sinisen sävyjä, joten langaksi valikoitui juuri mallissakin ollut Novitan sinisväyinen Aava.

Malli oli kiva neulottava. Tässä mallissa tehtiin etu- ja takakappala erikseen, kuten aika usein Novitan neuleohjeissa. Aloitin takakappaleesta, ja sen jälkeen neuloin etukappaleen. Etukappaleen helmassa oli kuitenkin eri verran silmukoita kuin takakappaleessa. Eli raidoitus ei tulisi samanlaiseksi kuin takakappaleessa. Noh, minähän reippaana tyttönä pätkin langaa minkä ehdin, jotta sain raidat kulkemaan samalla tavalla molemmilla puolilla paitaa. Lopussa oli vähän enemmän päättelemistä, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.
Tämän mallin ehdottomasti ihanimpia yksityiskohtia on suuri kaulus! Aava on pehmeä lanka, niin kaulus tuntui ihanalta! Pitihän mun tietenkin itse sovittaa paitaa ;) Alla vielä kuvaa pintaneuloksesta.


Malli: Naisen neulepusero Novita 4/2015
Lanka: Novita Aava
Puikot: 8,00 mm

tiistai 23. helmikuuta 2016

Kalukukkaro + ohje

Joskus selatessani facebookissa neulontaryhmää, näki mieheni olan takaa neulotun "kalukukkaron". Mies sanoi heti, että hän tarvitsee talveksi tuommoisen - ja nauroi päälle. Noh, sen saa mitä tilaa. Laitoin idean korvan taakse ja joulun lähestyessä aloin etsmiään ohjetta. Googlettelin niin munakuppia kuin kalukukkaroa sekä selailin pinterestiä. En kuitenkaan haluamani tyylistä ohjetta löytänyt mistään, mutta ideoita kyllä sitäkin enemmän. Päätin sitten itse tehdä ohjeen ja alkaa tekemään kalukukkaroa ihan vaan omasta päästä.


Ohje Kalukukkaroon

Vyötäröosa
Luo 18 silmukkaa. Aloita neulemalli. (1o, 1 n, 1 o, 2 n, 8 silmukan levyinen palmikko, 2 n, 1 o, 1n, 1o). Neulo tätä niin kauan, että se ylettyy miehen lantion ympärille. Kavenna tämän jälkeen noin 4 silmukkaa tasaisin väliajoin neuloen aina oikeaa. Neulo vielä 1 krs aina oikeaa. Tee seuraavaksi kaksi napinläpeä ja neulo 5 krs aina oikeaa. Päättele silmukat. Päättele langanpätkät. Kiinnitä napit.
 

Pussukka-osa
Tähän ei oikein toistuvaa ohjetta ole. Itsekin tein ja purin muutaman kerran. Alussa kuitenkin poimin vyötäröosan esdestä noin 20 silmukkaa ja loin jatkoksi n.35 silmukkaa (helppo muuttaa kokoa, kun luo enemmän tai vähemmän silmukoita). Pussukkaosa neulotaan suljettuna neuleena. Ensimmäisellä kierroksella tein n. 12 langankiertoa (näihin pujotetaan myöhemmin kiristysnauha.) Pussukkaaan tein 4 palmikkoa (palmikon leveys 6 silmukkaa) ja palmikoiden viereen 2 nurjaa silmukkaa. Pussakan sivuille ja taakse tein ainaoikeaa (joka toinen krs. nurjia silmukoita ja joka toinen krs. oikein). Neuloin 10 krs, ja sitten tein ensimmäiset kavennukset ainaoikean neuloksen kohdallan. Neuloin muutaman kierroksen lisää ja toistin kavennusket. Lopussa kaventelin tihemmäin ja lopulta vedin langan läpi viimeisestä 8 silmuksta. Päättelin langat. Kavennukset voi tehdä oman tarpeen mukaan, että pussukasta tulee sen kokoinen mitä tarvitsee ;).


Lopuksi pyöritin vielä lankaa toistensa ympärille ja pujottelin sen silmukoiden väliin. Nyt pussukan saa kiristettyä ;) Ja valmis käyttöön! Tadaa!

Malli: Oma
Lanka: 7 veljestä
Puikot 4 mm

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Karnaluks

Talvilomalla käytiin rentoutumassa Tallinnassa. Minullehan se tiesi käyntiä Karnaluksiin. Paljon olin siitä kuullut ja halusin päästä sen näkemään. Karnaluks oli ihan kävelymatkan päässä Tallinnan keskustasta. Reitti sinne oli helppo - suoraa tietä. Onneksi oli Karnaluksin osoite kuitenkin mukana, sillä talon edessä ei sen suurempia kylttejä ollut. Pienten porraskäytävien takaa kuitenkin löytyi iso halli, joka oli täynnä lankoja!


Karnaluks oli mahtava! Siellä oli lankoja, nappeja, askartelutarvikkeita, pitsejä, kankaita, ompelutarvikkeita ja vaikka mitä! Olin ennakkoon tehnyt pientä listaa, että mitä sieltä aion ostaa. Ostinkin kasan nappeja, hintaa oli noin seitsemän senttiä kappale, plus vero. Vero oli 20 % Lankoja oli ihan hirveästi! Ne oli lajiteltu suurinpiirtein koostumuksen mukaan. Ostin Madame Tricote Paris merkin Merino Gold lankaa kymmenen kerää. Kun osti vähän enemmän, niin kappalehinta laski. Nämä maksoivat 15 e + vero. Ei huono!!


Mieleeni jäi kuitenkin vielä kaivelemaan samasta langasta eräs toinen väri. Joten eikun seuraavana päivänä takaisin lankaparatiisiin. Jukka jäi viereiseen sporttibaariin bisselle, joten sain itse rauhassa haahuilla ympäriinsä. Tällä kertaa mukaan tarttui lankoja ja kasa nappeja :) Nyt kelpaa!


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Pyöröpuikot ebaystä

 Ennen joulua vihjasin Jukalle, että joulupukki voisi tuoda mulle uusia pyöröpuikkoja lahjaksi. Ebaystä etsin hyvät puikot. Puikot tilattiin samalta toimittajalta kuin edellisetkin. Hintaa tälle setille tuli postikuluineen noin 8 euroa :D


Oon kyllä joka kerta onnistunut tilaamaan ebaysta hyviä tuotteita. Nämä tilattiin vain puolitoista viikkoa ennen joulua - ja silti ehti joulupakettiin. Puikkojen pituudeksi valitsin 40 cm, sillä sitä pituutta käytän eniten. Vaikka mulla onkin useita pyöröpuikkoja, niin aina tuntuu joku koko puuttuvan välistä. Ei enää! Nyt koot lähtevät 2,00 mm ja yltävävt 10,0 mm. Välikokoja on runsaasti, esimerkiksi 3,25 mm. Koot ovat hyvin merkitty puikkoihin, niin heti löytää etsimänsä puikot!


Oon kyllä ollut tyytyväinen näihin puikkoihin! Näillä on ilo neuloa :)

perjantai 29. tammikuuta 2016

Koirien palmikkovillapaidat


 Jouluna muistin vanhempien kahta kääpiövillakoiraa ja siskon keskikokoista villakoiraa pehmeillä paketeilla. Olin neulonut koirille villapaidat suojaamaan paukkupakkasilta. Mallin löysin dropsin sivuilta ja langaksi valikoitui 7veljestä. Tein kaikille hieman erikokoiset paidat, sillä ovat kaikki vähän erikokoisia. 


Vanhempien koirille tein harmahtavat puserot molemmille, jotta pysyvät samassa teemassa. Siskon Sissi sai vaalenpunaisen paidan. Muille koot onnistuivat täysin, mutta Sissin paidasta tuli vähän reilu. Toisaalta Sissi on vielä pentu, joten varmasti saa vähhän massaa lisää :)


Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm - 4 mm

perjantai 8. tammikuuta 2016

Huopatossuja pukinkonttiin

Tänä vuonna joulupaketeista löytyi iso määrä huopatossuja. Tein niitä yhteensä huimat yhdeksän paria. Käytin 100 % villalankaa tossuosaan, jonka huovutin pesukoneessa. Varsiin käytin hyödyksi puolikkaita lankakeriä ja jämälankoja.


Naisten tossujen varsiin tein palmikot ja miesten sukkiin tein 2o2n -joustin neuloksen. Yhdet vauvan töppöset tein myös, ja niihin tuli myös omanlaisensa palmikko. Varret yhdistin tossuosiin jälkikäteen neulalla ja langalla.


Meidän perheet saivat näitä joululahjaksi, joten pitihän Jukankin tehdä oma osansa (muutakin kuin toimia maksumieheneä lankakaupassa) ja hänkin neuloi puikollisen melkein jokaiseen tossupariin! Vitsit olin kyllä ylpeä ja oli mies nopea oppimaankin. Ihan harmi, että työn jälki meni hukkaan, kun neulos huovutettiin koneessa.


Lanka:
Tossuosa Jokea tai Hobbygarnia,
varsiosa 7 veljestä, isoveli, suomalainen sukkalanka ja Hile
Puikot: tossuosa 6,5 mm ja varsi langan ohjeen mukaan.
Malli: omasta päästä sovellettu


Vielä pitäisi näin joulun jälkeen yhdet tossut tehdä! Nimittäin Jukka ei vielä omiaan saanut. Näin paukkupakkasella ne olisi hyvät, mutta tekee hyvää pitää vähän taukoa tossujen teosta!


lauantai 2. tammikuuta 2016

Sydämellistä Uutta Vuotta!

Hyvää Uutta Vuotta! 
Koitan lähipäivinä laittaa postauksia tekemistäni joululahjoista :)

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukortit

Varmaan kaikki on saanut jo joulukortin, joita tänä vuonna lähettelin. Suunnittelin kortteja aika kauan. Tein kortteja kolmisenkymmentä, joten mallin pitää olla tarpeeksi yksinkertainen liukuhihnatyöhön - mutta näyttävä silti! Onnistuinko?


Korttien sivussa on Hyvää Joulua -tekstillä varustettua kartonkia, jonka pitsinauha erottelee korttipohjasta. Oikeassa yläreunassa on muutama helmi ja alhaalla vanerinen joulukoriste. Helmet olivat valmiissa teippipaperissa, mutta ne piti erikseen leikata siitä irti. Huh huh! Se oli kunnon pikku väkertämistä!


Unohdin ottaa kuvan kaikista korteista, kun ne olivat valmiina. Muistin ottaa kuvat vasta, kun niitä jo kuoriin laittelin. Muutama pääsi siis kuvaan, niin sain ikuistettua kortin!


Inhottavinta joulukorttien lähettämisessä on osoitteiden kerääminen. Osan osotteista olen tallentanut näppärästi Omaan Fonectaan. Osoitekirja päivittyy vielä, kun ihmiset muuttavat. Kuitenkaan kaikkien osoitteita ei sieltä löydy ja aina joutuu muutaman kysyä. Tänä vuonna otin jokaisesta kirjekuoresta valokuvan. Nyt mulla on ensi vuotta varten osoitteet valmiina, myös niiden joita fonectasta ei löydy. Kunhan he eivät muuta :D


Kirjekuoret koristelin vielä joulutarroin.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Nappivarsisukat

Vuoden lopussa huomaa, että Joulu on tulossa. Sen huomaa monista asioista. Yksi selvä merkki on, että suurin osa valmistuneista käsitöistä päätyy joulupaketteihin. Halusinkin välissä tehdä yhden helpon työn - ihan vain itselleni. Olen ihastellut Novitan sukkalehden nappivarsivillasukkia useankin kerran. Löysin edullisia askartelunappeja ison paketin syksyllä ja nämä napit sopivat hyvin myös neuletöihin.


Napit ovat kamalan kalliita kangaskaupoissa. Nyt tarjoutui oiva tilaisuus tehdä vihdoinkin nämä sukat.. ja edulliseen hintaan :) Eikä kyllä sukista huomaa, että kyseessä on askartelukaupasta hommaamat napit!


Malli oli helppo tehdä. Aloitettiin tasona, mutta jatkettiin perus villasukkana. Palmikon oppi nopeasti, joten neulominen sujui sutjakkaasti. Tein mallin mukaan sukan 38 numeron kokooon. Sukka sopi kyllä mun jalkaa todella hyvin. Tein aina-oikein-kantapään ohjeen mukaan. Sukan kärkikavennuksena tein leveän nauhakavennuksen.


Malli: Nappivarsisukat (Novitan Sukkalehti 2011)
Lanka: Novitan Suomalainen sukkalanka
Puikot: 3,5 mm

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Gluteenittomat piparipullat

 Viimeisimmän Pirkka -lehden välissä oli piparipullat -resepti. Ihastuin heti ideaan saada piparkakkujen maku pullien väliin. Lauantai-iltana meillä tuoksui siis tuore pulla, eiku piparkakku. Molemmat!


Pirkan ohje oli tietenkin tavallisiin vehnäjauhoihin. Mä tein tavallisen gluteenittoman  pullataikinan oman ohjeen mukaan. Ohje löytyy tästä. Tein tällä kertaa puolikkaan pullataikinan. Siitä tuli parisenkymmentä piparipullaa. Pullat leivottin kuin korvapuustit. Väliin tuli 50 g margariinia, 1/2 dl sokeria, 1 rkl piparkakkumaustetta ja n. 80 g gluteenittomia piparkakkuja murskana.


Jätin raesokerit pullien päältä pois, jotta  piparkakkujen maku tulisi hyvin esille. Kyllä maistui! Nämä ovat kyllä oiva pikku makea joulujuhliin :) Teen kyllä uudestaan näitä.