maanantai 20. helmikuuta 2017

Jämälankasukkia

Jämälangat. Niitä jää aina! Niitä on eri laatuisia, eri värisiä ja eri kokoisia keriä. Kuitenkin niitä on paljon ja ne aina lisääntyvät kummasti. ;) Päätinkin siis ottaa välityönä puikoille jämälankoja. Valitsin pussukan, jossa oli 7 veljestä langan jämäkeriä. Huomio kuvista, en ollut höyryttänyt sukkia ennen kuvia, joten kuvat ei ole parhaimmasta päästä.. Mutta saavat nyt kelvata!


Päätin siis tehdä pieniä villasukkia näistä langoista. Aloitin jokaisen parin kärjestä ja neuloin molemmat sukat yhtäaikaa. Näin sain käytettyä jämälankakerät aika sentin tarkkuudella. Esimerkiksi vihreää lankaa jäi päättelyyn vain viitisen senttiä! Vaaleansinisiin sukkiin tuli hieman lyhyempi varsi, mutta toimiva se silti on. 



Kaikkiin sukkiin tuli tiimalasikantapää. Osaan tein kantapään Ullan ohjeella ja osaan Novitan ohjeella. Itse tykkäsin hieman enemmän tästä Ullan ohjeesta, johon neulotaan välikierros ennen pidennettyjä kierroksia. Sukissa, joissa varsi on joustinneuletta tein seuraavasti: 1o 1 n ja oikean silmukan neuloin kiertän. Tästä tulee mielestäni hieman ryhdikkäämpi näin.

Yksivärisissä sukissa varsi on neulottu näin:
1.-2. krs: 2 o 2 n
3. krs: lk, 2 o ja vedä lk oikeiden silmukoiden yli, 2 n.


Pienimpiin sukkiin virkkasin silmät ja nokan. En tiedä mikä eläin tämä on, ehkä pöllö? Aika veikeät näistä kuitenkin tuli! Eiköhän joku pieni poika tykkää näistä :)

Malli: Kärjestä aloitettu - tiimalasikantapää
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm

perjantai 10. helmikuuta 2017

Villapaita ylhäältä alas


Syksyllä neuloin itselleni villapaidan - ylhäältä alas. Paita on mun ehdoton suosikkipaitani tällä hetkellä. Aina, kun tuntuu, ettei vaatekaapista löydy mitään kivaa päälle pantavaa, pelastaa tämä paita päivän! Paita on yksinkertainen, mutta tyylikäs. Semmoinen peruspaita. Niitä ei vaan voi olla liikaa. Tästä syystä päätin tehdä toisen samanalaisen.


Tällä kertaa valitsin villapaidan sävyksi vähän raikkaaman. Onhan se kevät tulossa! Langaksi valikoitui Novitan Nallelanka. Värinä on kevään uutuus, azalea. Todella kaunis väri. Nallelanka on suomalaisten kestosuosikkeja, mutta mulle kyseinen lanka on jäänyt vähän vieraammaksi. Tämän työn jälkeen en voinut muuta ihmetellä kuin miksi? Miksi on jäänyt taka-alalle? Miksi en ole neulonut tästä enemmän? 7 veljestä lanka on eniten käyttämäni lanka, ja tämä on koostumukseltaan sama - ohuempi vaan.


Malli: Ullan ylösalaisneule hieman mukaillen
Lanka: Novitan Nalle
Puikot: 4 mm

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Pitsineulesukat

Viime vuonna neuloin Novitan sukkalehdestä pitsineulesukat. Tykkäsin kovasti mallista ja sanoinkin tekeväni varmasti uudet samanlaiset. En ole pitkään aikaan sukkia neulonut, vaikka sukkien neulominen on parasta! Halusin neuloa sukat pienen tauon jälkeen, joten päätin tarttua tähän pitsineulesukka -projektiin.


Lankana on Novitan suomalainen sukkalanka. Mieheni ylläti minut tammikuussa, kun toi kauppareissultaan kyseistä lankaa useamman kerän. Tämähän on yksi suosikkilangoistani, joten valkoinen kerä pääsi nyt puikoille. Nämä sukat taidan pitää itselläni, joten sukkien höyrytys jää välistä. En ole pitkään aikaan itselleni sukkia tehnyt.


Tästä pääset kurkkaamaan viime keväänä valmistuneita pitsineulesukkia 

Malli: Novitan Pitsineulesukat
Lanka: Novitan suomalainen sukkalanka
Puikot: 3,5 mm

maanantai 6. helmikuuta 2017

Sporttineule vesselille

 Vielä on muutama joululahja esittelemättä. Kummipojalle tein Moda 1/2009 -lehdestä Sporttineule vesselille -ohjeen mukaan neulepaidan. Kyseisen lehden ostin joskus divarista eurolla. Neulelehdet ovat siitä hyviä, etteivät ne koskaan vanhene. Yksi lempipuuhistani onkin neulelehtien selaaminen ja inspiraation etsiminen :)


Lankana käytin mintunvihreää Filati Cervinia Nevadaa. En saanut oikein kuvattua paitaa oikean värisenä.. mutta minttu se on väriltään! Tämä akryyli-villalanka on ihanan pehmeää, joten sopii hyvin myös lasten neuleisiin.. Nämä lasten neuleet ovat kivoja tehdä, ne valmistuvat todella nopeasti. Tähänkin työhön meni lankaa alle 100g! Parastahan on, kun omatekemät jutut menevät käyttöön. Ystäväni sanoi, että tätä paitaa on käytetty todella paljon. Olen nähnyt useita kuvia, jossa paita on kummipojalla päällä :) Tulee hyvä mieli.

Malli: Sporttineule vesselille (Moda 1/2009)
Lanka: Filati Cervinia Nevada
Puikot: 3,5 mm

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Taaperon kirjoneulesukat

Tajusin ennen joulua, etten ole siskon tytölle koskaan tehnyt villasukkia! Villasukathan on se mun juttu kuitenkin! Tavalliset tossut ja huopatossut olen neulonut, mutta tavallisia villasukkia en ole tehnyt. O-ou! Marin blogista löysin kauniin ohjeen taaperon ja vauvan kirjoneulesukkiin.


Langaksi valikoitui valkoinen Novita Wool ja lohenvärinen Madame Tricoten Merino Gold. Vaikka langat ovat erillaiset,  ne menivät täydellisesti yhteen neuloessa.


Lanka: Noita Wool ja Madame Tricote Merino Gold
Puikot: 4 mm

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Neulemekko

Nyt esittelen mekon, jonka onnistuminen ei ollut lainkaan itsestään selvä asia. Novitan talvi 2016 lehdessä oli ihanan näköinen mekko, joka oli neulottu 7 veljestä -langasta. Tilasin langat samantien ja vielä samat värit, mitä mallissa oli. Ajattelin, että teen suoraan ohjeen mukaan, enkä ala itselleni tyypilliseen tapaaan muokkaamaan mallia. Tämä olisi työ, jota voisi vain tehdä ohjeen mukaan sen enempää laskien ja miettien. Aivot narikkaan ja telkkari päälle!
 

Päädyin M-kokoon ja neuloin mekon valmiiksi noin kuukaudessa. Kun aloin yhdistelemään palasia, niin huomasin, että mekko oli aivan liian suuri. Kylkien kohdalta olisi voinut ottaa yli 10 cm pois! Hartiat olivat liian leveät, eikä mekko istunut lainkaan! Olin niin pettynyt. Mekko näytti teltalta päälläni. Kuvassa ei ole niin pahan näköinen, kuin oikeasti. Olisi vaan pitänyt soveltaa ohjetta. (Ylin kuva.)


Mekon tekemiseen oli mennyt paljon aikaa, joten en raaskinut purkaa mekkoa. Olihan se muuten onnistunut kaikin puolin hienosti. Jälki oli todella tasaista. Koitin myydä mekkoa facebookin käsityöpalstoilla - tuloksetta. Kypsyttelin syksyn ajan mieltäni ajatukseen purkaa mekko.  Lopulta purin mekon ihan kokonaan. Mikäli en purkaisi, en sitä koskaan käyttäisi. Välillä käy näin.


Aloitin projektin pienen tauon jälkeen uudestaan. Ohjeessa tehdään etu- ja takakappale erikseen. Nyt päätin neuloa mekon pyörönä. Näin mekko olikin paljon nopeampi neuloa. Toiselle yrittämällä mekko valmistui parissa viikossa! Neulominen sujui erittäin sutjakkaasti. Langat olivat tietenkin ihan kippuralla, joten kostuttelin mekkoa muutaman kerran kunnolla työn ollessa vielä kesken. Lopuksi höyrytin työn. Jäljestä tuli tasaista. Olen tyytyväinen päätökseeni purkaa mekko. Lopputulokseen vaan pitää itse olla tyytyväinen, muuten kyseinen käsityö ei koskaan pääse käyttöön asti vaan jää vaatekaapin syövereihin.

Lopulta sain kuin sainkin talven pakkasiin ihanan lämpimän villamekon. Sukkahousutkin ovat fleeceä - joten nyt saa kunnon talvi tulla! Mä olen valmis!


Malli: Novita Naisen Neulemekko (Talvi 2016)
Lanka: Novita7 veljestä
Puikot: 4 mm

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kirjoneulelapaset

Viime vuosina joulupaketeista on löytynyt sukkia ja tossuja, joten tänä vuonna teinkin jotain erillaista. Siskoni löysi joulupaketista kirjoneulelapaset. Etsiskelin erillaisia kuvioita ja päädyin perinteisiin tähtiin. Kahden ison tähden viereen tuli pienet tähdet ja toinen puoli on raidallinen.


Varsin on 1 o 1 n kiertäen tehty. Tykkään tehdä 1o1n joustinneuleen kiertäen. Se pysyy paremmin ryhdissä ja on mielestäni tosi nätti. Tämä joustin näyttää vielä tosi nätiltä harmaassa värissä. Lanka on tietenkin Novitan 7 veljestä. Eli näiden lapasten pitäisi olla kivan lämpimät.


Malli: Soveltean eri lapasohjeista
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot 3,5 mm ja 4 mm

tiistai 6. joulukuuta 2016

Gluteeniton mud cake ja glögijuhlat


Marraskuun lopussa vietimme perinteiset glögijuhlat lukioporukkani kanssa, Tämä on kiva tapa aloittaa joulun odotus. Glögijuhlia varten laitan ensimmäiset joulukoristeet esille ja teen vähän suuremman siivouksen. Lisäksi emäntänä pääsen suunnittelemaan tarjoiltavat, kattamaan tarjoilupöydän ja saan nauttia pikkupuuhastelusta. Tykkään kovasti olla emäntä!


Tarjoilupöydästä löytyi perinteisesti joulutorttuja (tavallisia), piparkakkuja, riisimurokarkkeja ja joulusuklaata. Kakuksi valitsin tällä kertaa suklaisen mud caken, jonka tein gluteenittomana. Tein jo kerran aikaisemmin syksyllä tämän kakun ja ihastuttiin miehen kanssa täysin. Ohjeena käytin Fazerin mud cake -ohjetta, jonka muokkasin hieman ja tein kakusta tietenkin gluteenittoman.


Tykkään kovasti pöytäliinasta, jonka saimme miehen vanhemmilta tuparilahjaksi puolitoista vuotta sitten. Pöytäliina on vaalea sävyiltään, joten sopii hyvin käytettäväksi mihin vuoden aikaan tahansa.  Tämä onkin tässä taloudessa eniten käytetty pöytäliina. Punasävyiset joulukoristeet, kynttilät ja valopallot sopivat pöytäliinan kanssa hyvin. Sain kivan jouluisen tunnelman aikaan.
 

Gluteeniton Mud cake
200g tummaa suklaata
200g leivontamargariinia
4 kpl kananmunia
2 dl sokeria
2,5 dl glut. vaaleaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta

Koristeluun: tomusokeria, valko - ja maitosuklaata

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Vaahdota munat ja sokeri.
3. Sulata suklaa ja margariini. Sekoita hyvin. 
4. Kaada suklaa-margariiniseos muna-sokeri vaahtoon.
5. Lisää jauhot ja leivinjauhe. Sekoita varovasti.
6. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun irtokakkupohjavuokaan (halkaisija n. 26 cm).
7. Paista uunin alatasolla noin 15 - 20 min. Kakun pitää jäädä löysäksi keskeltä. Kakku jähmettyy hieman jäähtyessä. 
8. Anna kakun jäähtyä ensin huoneen lämmössä, siirrä sitten jääkaappiin.
9. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse ripottelin pinnalle tomusokeria ja päälle raastoin valko- ja maitosuklaata.
10. Tarjoa esimerkiksi vanilijavaahdon tai jäätelön kanssa.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Villapaita ylhäältä alas

 Halusin neuloa itselleni kivan neulepaidan. Kriteereinä paidalle oli yksinkertaisuus. Tykkään neuloa pitsiä ja palmikkoja, mutta nyt halusin yksinkertaisen peruspaidan. Paidan, jonka voi heittää päälle rennosti, mutta näyttää kuitenkin tyylikkäältä.


Tämä oli ensimmäinen paita, jonka tein ylhäältä alas. Olipas kivan simppeliä tehdä villapaita näin! Parasta tällaisessa mallissa on se, ettei tarvitse lopuksi yhdistellä etu- ja takakappaleita yhteen. Viimeistelyssä ei tarvinnut kuin päätellä langan päät ja kostutin lopuksi villapaidan kevyesti. Käytin Ullan ohjetta. Mutta tietenkin vähän mukailin: pitkät hihat ja aina-oikeaa sekä pitsikerros kauluksessa, hihojen suussa ja helmassa. Paita oli erittäin nopea tehdä pyöröpuikoilla - paita oli kahdessa viikossa valmis!


 Lanka on syksyllä ostettu Karnaluksista. Lanka on Filati Cervinia Nevada. Lanka on 50 % villaa ja 50 % akryyliä. Paita on ihanan pehmeä! Tämän villapaidan voi heittää farkkujen kanssa päälle tai pitää vaan kotosalla sohvalla löhöillessä. Täydellinen paita.

Malli: Ullan ylösalaisneule hieman mukaillen
Puikot: 4 mm
Lanka: Filati Cervinia Nevada

torstai 1. joulukuuta 2016

Kummilahja


Eli tässä vielä kaikki kummipojalle tehdyt lahjat yhdessä kuvassa. Edellä esiteltyjen juttujen lisäksi lahjassa on mukana junasukat Novita Woolista sekä mopsi -paita. Mies on mopsifani, joten kun näimme tämän paidan kaupassa, oli se vaan pakko ottaa mukaan! Junasukat eivät kuulu mun suosikki villasukkimalleihin, mutta silti niitä tulee tehtyä aina muutama pari vuodessa. Helppo ja käytännöllinen malli.


 Oma lempparini lahjassa on peitto. Siitä tuli niin kauniin harmoninen. Yksinkertainen kuvio sopii hyvin harmaalle langalle. Kuvio tulee hyvin esiin ja esittelee langan parhaita puolia. Mikä on teidän suosikki?


Malli: Junasukat
Lanka: Novita Wool
Puikot 3 mm