lauantai 30. syyskuuta 2017

Miesten peruslapaset

Miehen kaveri ilmoitti kesällä, että hän haluaa uudet lapaset. Noh, minäpä teen! Hän halusi mustat peruslapaset, joten hommahan oli helppo. Ainoastaan musta ei ole värinä mun suosikki neulomisväri. Kun mustalla neuloo, pitää aina olla paljon tarkempi! Mahdolliset virheet ei mustassa näy niin hyvin, lisäksi silmukoiden laskeminen on haastavampaa.


Nämä oli siis nopea toteuttaa. Novitan 7 veljestä oli lankana, tietenkin. Neulomisessa taisi mennä vain muutama ilta. Tein siis ihan peruslapaset kiilapeukalolla.


Malli: Peruslapaset
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan 7 veljestä

torstai 28. syyskuuta 2017

Kämmekkäät

Neuloin nämä kämmekkäät jo viime talvena. Tarkoituksena oli tehdä siistit kämmekkäät, joita voi pitää myös töissä. Meidän yhdellä toimipisteellä on niin viileä, niin ajattelin kämmekkäiden sopivan sinne täydellisesti. Etsin nättiä ja tyttömäistä ohjetta. Lopulta päädyin tähän ohjeeseen.


En tainnut näitä kertaakaan viime talvena töissä pitää. Keväällä kämmekkäät löysivät kuitenkin loistavan käyttötarkoituksen: PokemonGo:ta oli helppo pelata näillä. Muutenkin tuli kämmekkäitä käytettyä paljon keväällä, ja nyt syksyllä. 


Kämmekkäät oli nopea tehdä, vaikka malli vaatikin paljon ajatuksen mukana oloa. Lankana oli Madame Tricote Parisin Merino Gold 200. Eli 60 % villaa ja 40 % akryyliä. Lanka on kivan helmeilevän valkoinen ja puikkoina käytin 4 puikkoja.

Käytössä kämmekkäät ovat olleet loistavat! Ovat pehmeät, mutta lämpimät. Kiilapeukalon vuoksi ainoastaan kuvio asettuu välillä vähän vinoon. Olisi pitänyt jättää muuttama silmukka enemmän väliä kuvion ja peukalokiilan väliin. Teen tämän "mokan" joka kerta peukalokiilan kanssa.


Puikot: 4 mm
Lanka: Madame Tricote Parisin Merino Gold 200

torstai 17. elokuuta 2017

Virkatut bikinit

Olimme keväällä reissussa Dominikaanisessa tasavallassa. Olen aina haaveillut valkoisista virkatuista bikineistä. Kuten aikaisemmin sanoinkin, on kevään aikana tullut harjoiteltua virkkausta. Päätin siis toteuttaa tämän pienen haaveen ja virkata bikinit. Virkkasin kyllä ainoastaan yläosan. Valkoinen yläosa sopii hyvin mustan bikinialaosan kanssa.


Tutkailin netistä virkattujen bikinien ohjeita. Täysin mieleistäni en löytänyt, mutta Dropsin bikinit miellytti eniten silmää. Tein siis sen ohjeen mukaan, mutta hieman soveltaen. 


Lankana käytin Bommix Bamboota ja virkkasin 3,0 mm koukulla. Taisin virkata noi kupit pari kertaa yhteensä, ennen kuin olin täysin tyytyväinen lopputuolokseen. Uloimman kierroksen, solmimisnauhojen ja rintojen alle virkkasin ohuen läpinäkyvän kuminauhan. En tiedä oliko tämä ihan turha, sillä lankakin oli laadukasta.Tuntuu kuitenkin, että nyt virkkausjälki oli joustavaa ja bikinit pysyy päällä!


Kun oli valmista, menin bikinit päällä suihkuun. Halusin nähdä, että näkyykö valkoisesta langasta kuinka paljon läpi. Bikinien ollessa kuivat, ei niistä läpi näkynyt yhtään. Olin kuitenkin vähän skeptinen. Enkä turhaan, märkänä bikinit olivat hieman härskit :D Eikun neulaa ja lankaa käteen ja ompelin vanhoista bikineistä toppaukset bikinien alle. Ja lopputulos oli täydellinen! Nyt voi uida ja käydä suihkussa ilman, ttä bikineistä näkyisi läpi.


Tämä kesä on ollut hieman heikko, ettei ole bikineitä paljoa käytetty. Onneksi on kuitenkin jo seuraava reissu varattuna, joten eiköhän nämä bikinit tule käyttöön!

Koukku: 3,0 mm
Lanka: Bommix Bamboo


perjantai 14. heinäkuuta 2017

Virkattu lierihattu

Keväällä tosiaan innostuin virkkailemaan. Tein paljon pikkutöitä. Siskontytölle virkkasin lierihatun akryylilangasta. Red Heartin Baby lanka on ihanan pehmeää. Olen siitä ennenkin tehnyt vauvan vaatteita. Ohje lierihattuun löytyy täältä. Koristeeksi virkkasin kukan, johon löytyi ohje Klompelompe -kirjasta. Mielestäni hatusta tuli todella suloinen, vähän vanhanaikainen ja sopii varmasti hyvin pikkuprinsessalle.


Malli: Virkattu lierihattu (ohje)
Koukku: 3 mm
Lanka: Red Heart Baby

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Ristiäislahja

Huh, kun aika on mennyt nopeasti, enkä ole ehtinyt päivittelemään blogia. Käsitöitä on kyllä tullut tehtyä, mutta niiden kuvaaminen ja blogitekstien kirjoittaminen on ollut haaste. Neuloin ja virkkasin siskon pojalle toukokuussa pienen lahjan. Voisin nyt esitellä sen.


Lahjassa oli tietenkin Novitan ohjeella tehty Nalle. Samanlaisen nallen sai isosiskokin omissa ristiäisissään pari vuotta sitten, niin piti pienemmällekin tehdä sellainen. Nalle on virkattu 7 veljestä langasta ja omasta päästä tein vielä kravaatinkin nallelle. Pitihän se tunnistaa pojaksi!


Neuloin villahousut Novita Wooolista ja ohjeena oli Go'klompen housut kirjasta Klompelompe. Villahousuja on jotenkin vaikea tehdä, kun sitä istuvuutta on vaikea arvioida. Ehkä nämä housut menee syksyllä pienelle, tai sitten ei :D Ehkä niitä tarvitaan kylmissä kesäilloissa! Samasta kirjasta tein Lentäjänlakin, jonka koristelin nalle -napeilla. Tämä malli oli suloinen ja mielestäni sopii hyvin pikkupojille. Käytinkin tämän sävyisen Novita Woolin loppuun ja neuloin vielä toisen lakin varastoon :)


Koukku: 3,5 mm
Lanka: Novita 7 veljestä


Malli: Go'Klompen housut ja Lentäjänlakki
Puikot: 3,00 mm
Lanka: Novita Wool

maanantai 15. toukokuuta 2017

Tulinen meetvurstipiirakka


Tykkään tehdä piirakoita, ja tietenkin syödä niitä. Yleensä teen kuitenkin jotakin suosikkipiirakoistani ja harvemmin kokeilen mitään uutta. Nyt iski kuitenkin inspiraatiokärpänen ja tuli tehtyä gluteeniton meetvurstipiirakka. Vakiopohjaohjettakin muokkasin vähän. Piirakan tulisuutta voi helposti muokata jalopenojen määrän mukaan.


Tulinen meetvurstipiirakka

75 g leivontamargariinia
ripaus suolaa
1 kananmuna
1 rkl vettä
1,5 dl juustoraastetta
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

150 g meetvurstia
1 paprika
1/2 dl jalopenoja
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1 tl pizzamaustetta
ripaus mustapippuria
3 dl juustoraastetta

1. Pehmitä margariini ja lisää siihen kanamuna, suola, vesi ja juustoraaste. Sekoita tasaiseksi ja lisää viimeisenä jauhot. 
2. Anna pohjan jähmettyä hetki jääkaapissa.
3. Hienonna meetvursti, pilko paprika ja jalopenon palat.
4. Painele pohja piirakkavuokaan.
5. Täytä pohja meetvurstilla, paprikalla ja jalopenolla.
6. Valmista juustokastike. Sekoita kerma, kananmunat, juustoraaste ja mausteet keskenään. Kaada se tasaisesti piirakan päälle.
7. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 25 min.

Koristelin piirakan persiljalla. Itseasiassa persilja sopi piirakkaan niin hyvin, että sitä voisi ripotella koko piirakan päälle ihan runsaastikin.


maanantai 1. toukokuuta 2017

Palmikkolapaset


Minulla on vieläkin aika paljon sitä suomalaista sukkalankaa, kiitos mieheni syksyisen yllätysshoppailun, joten päätin neuloa langasta lapaset. Tein Dropsin palmikkokäsineet. 

Olen tehnyt kyseisellä ohjeella ennenkin lapaset. Nyt kuitenkin sovelsin ohjetta. Tein peukalokiilan sijasta aukkopeukalon. Peukalokiilalla palmikko asettui käytössä hieman vinoon, joten nyt tulee aukkopeukalao testiin. Lisäksi jätin pamulat ja reikäkierroksen pois. Viimeksi tein pampulat, mutta käytössä ne olivat erittäin epäkäytännölliset, joten irrotin pampulat aika nopeasti.


Malli: Sovelten Palmikkokäsineet (Drops)
Lanka: Novita Suomalainen sukkalanka
Puikot: 3,5 mm

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Jules -sukat, osa 2.

Neuloin kerran Jules -sukat, ja tämä postaus on yksi suositumpia postauksiani. Joka viikko se luetaan useita kymmeniä kertoja. Jules sukkien malli on kivan simppeli. Sen oppii helposti, mutta tulee kivan näköisiä sukkia. Tykkään itse kovasti tehdä pitsiä ja palmikoita, mutta miesten sukkiin niitä on välillä haastava yhdistää. Joten itsekin otin taas miesten Jules -sukat puikoille.


Tässä vielä Jules-sukkien ohje:
Mallikerta on jaollinen neljällä.
1. Kerros: *nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 3 silmukkaa oikein* jatka kierros loppuun.
2. Kerros: Neulo kaikki silmukat oikein.
3. Kerros: *nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 3 silmukkaa oikein* jatka kierros loppuun.
4. Neulo kaikki silmukat oikein.
5-6 Kerros: *neulo 1 silmukka oikein, 3 silmukkaa nurin* jatka kierros loppuun.
Toista 6 kerroksen mallikertaa haluamasi verran.
 

Tällä kertaa jatkoin Jules -sukkien kuviota jalkaterään asti kahdella puikolle. Kummat sukat miellyttää enemmän silmää?

Malli: Jules -sukat
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Virkattuja pääsiäiskoristeita


Olen tosiaan päässyt virkkauksen makuun. Lisäksi se motivoi, kun huomaa onnistuvansa. Aikasemmin en osannut yhtään lukea virkkauksen kuvallisia ohjeita. Nyt mä alan jo niitäkin ymmärtämään åikkuhiljaa. Ehkä jonain päivänä uskaltaudun kokeilemaan maton virkkausta. Semmosesta projektista olen salaa haaveillut..


Virkkailin ennen pääsiäistä muutaman pääsiäiskoristeen jämälangoista. Ensin virkkasin pääsiäistipun Novitan 7 veljestä langasta ovikoristeeksi. Tämä malli tuli ihan vaan päästä. Vähän kokeillen, että mitä sattuu tulemaan. Höyhenet liimasin tipun taakse ja silmät löytyi askartelutarvikelaatikostani.


Seuraavaksi virkkasin pupun Dropsin ohjeen mukaan. Ohjeessa pupulla oli kyllä neljä jalaa, mutta mä tein vain kaksi jalkaa. Töpöhäntä pitää pupua hyvin pystyssä :)


Malli: Dropsin jänös ja omasta päästä tipu
Lanka: Novita 7 veljestä ja Novita suomalaisen sukkalangan jämäkeriä
Koukku: 3,5 mm

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kattausliinat


Jokaisella on varmasti joku lanka, josta ei hirveästi pidä. Mun viha-rakkauslanka on Novitan Kaisla. Langassa on kauniit värit ja sitä on kiva neuloa. En ole kuitenkaan koskaan onnistunut lopputuloksessa, kun olen lankana käyttänyt Novitan Kaislaa. Olen neulonut pitsitopin, hupparin ja peruspaidan. Kaikki näyttävät ihan kivoilta, mutta venyvät leveyssuunnassa. Joten puserot ovat jääneet kaappiin käyttämättöminä. Siitä se tämän langan "viha" suhde.


Päätin nyt taas ottaa rohkeasti langan käyttöön. Tällä kertaa virkkuukoukun kanssa. Päätin virkata kattausliinoja kevättä varten. Ja hei, mä taisin onnistua! Ainakin nyt vaikuttaa siltä! En ole hyvä virkkaamaan, joten ensin luin Ullalta vinkkejä ympyrän virkkaamiseen.


Tein näitä kattausliinoja sekä lautasten alle että tarjoilulautasten alle. Ajattelin tehdä näitä vielä joidenkin kukkaruukkujen alle ja lisää erikokoisia ja erivärisiä. Multa löytyy vielä näiden värejen lisäksi oranssia ja valkoista lankaa. Näillä voi tehdä kivaa pikkusisustusta kotona. Taidan tällä hetkellä tykätä tästä langasta ;)


Innostuin kattausliinoista niin paljon, että purkasin kaapissa lojuneen pitsitopin. En ollutkaan käyttänyt sitä kertaakaan.. :D Virkkailin siis kahdesta eri väristä vähän eri kokoisia liinoja. Kattausliinan ohjeen löysin Prinsessajuttu -blogista ja lopulta uskaltauduin soveltamaan Lankavan Asteri -maton ohjetta kattausliinaksi.


Oikein ihanaa Lankalauantaita kaikille!

Malli: Lankavan Asteri -matto ja Prinsessajuttu -blogi
Koukku: 3 mm
Lanka: Novita Kaisla