maanantai 13. lokakuuta 2014

Gluteenittomat letut

Tykkään letuista tosi paljon. Oon aina tykännyt niistä todella paljon. Mun ollessani pieni teki äiti paljon mielummin pannukakkua. Nyt kyllä ymmärrän miksi. Lettujen paistamiseen menee oma aikansa - ja letut on syöty 10 minuutissa! Lettuja tehdessä paistan letut aina kahdella paistinpannulla, jotta ne olisi edes vähän nopeammin valmiita :D Se ei silti aina riitä, ja äitini tavoin teen mielummin pannukakkua sen helppouden takia. Nyt kuitenkin lettuja!


Raaka-aineet
5 dl maitoa
2 1/2 dl glut. vaaleita jauhoja
1 rkl sokeria
2 munaa
1/4 tl suolaa
2 rkl öljyä

1. Vatkaa ensin puolet maidosta ja muut ainekset kulhossa.
2. Lisää loppu maito ja anna taikinan turvota kulhossa puolisen tuntia
3. Ruskista paistinpannulla hieman rasvaa.
4. Annostele pannulle taikinaa ja ruskista molemmilta puolilta kullanruskeiksi.
5. Ohjeesta tulee noin 10 räiskälettä.
6. Tarjoa vadelmahillon ja jäätelön kanssa.

Lisäksi meille on kotiin hiipinyt pikkuhiljaa vähän joulua.. Syksysin on ihana polttaa kynttilöitä, kuunnella rauhallista musiikkia ja nauttia olosta. Laittaa villasukat jalkaan, kuunnella sateen ropinaa ikkunoihin ja katsoa elokuvia viltin alla. Tämä on ehdottomasti syksyn parhaita puolia!


Muutama tonttu on jo löytänyt oman paikkansa..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti