torstai 17. elokuuta 2017

Virkatut bikinit

Olimme keväällä reissussa Dominikaanisessa tasavallassa. Olen aina haaveillut valkoisista virkatuista bikineistä. Kuten aikaisemmin sanoinkin, on kevään aikana tullut harjoiteltua virkkausta. Päätin siis toteuttaa tämän pienen haaveen ja virkata bikinit. Virkkasin kyllä ainoastaan yläosan. Valkoinen yläosa sopii hyvin mustan bikinialaosan kanssa.


Tutkailin netistä virkattujen bikinien ohjeita. Täysin mieleistäni en löytänyt, mutta Dropsin bikinit miellytti eniten silmää. Tein siis sen ohjeen mukaan, mutta hieman soveltaen. 


Lankana käytin Bommix Bamboota ja virkkasin 3,0 mm koukulla. Taisin virkata noi kupit pari kertaa yhteensä, ennen kuin olin täysin tyytyväinen lopputuolokseen. Uloimman kierroksen, solmimisnauhojen ja rintojen alle virkkasin ohuen läpinäkyvän kuminauhan. En tiedä oliko tämä ihan turha, sillä lankakin oli laadukasta.Tuntuu kuitenkin, että nyt virkkausjälki oli joustavaa ja bikinit pysyy päällä!


Kun oli valmista, menin bikinit päällä suihkuun. Halusin nähdä, että näkyykö valkoisesta langasta kuinka paljon läpi. Bikinien ollessa kuivat, ei niistä läpi näkynyt yhtään. Olin kuitenkin vähän skeptinen. Enkä turhaan, märkänä bikinit olivat hieman härskit :D Eikun neulaa ja lankaa käteen ja ompelin vanhoista bikineistä toppaukset bikinien alle. Ja lopputulos oli täydellinen! Nyt voi uida ja käydä suihkussa ilman, ttä bikineistä näkyisi läpi.


Tämä kesä on ollut hieman heikko, ettei ole bikineitä paljoa käytetty. Onneksi on kuitenkin jo seuraava reissu varattuna, joten eiköhän nämä bikinit tule käyttöön!

Koukku: 3,0 mm
Lanka: Bommix Bamboo


3 kommenttia:

  1. Upeat! Nerokas idea käyttää vanhojen liivien toppauksia!

    VastaaPoista
  2. Kauniit :)Olen myös miettinyt tuota, miten käytännölliset ne virkatut bikinit sitten uidessa olisivat...hyvä idea käyttää toppauksia!

    VastaaPoista