torstai 29. maaliskuuta 2018

Ristiäisten tarjoilut


Minä halusin hulluna tehdä kaikki tarjottavat itse ristiäisiin. Apua kyllä tarjosi niin äitini, anoppini ja kälyni. Kieltäydyin. Mun järjestämiin juhliin saa tulla juhlimaan, vaikka sitten itse joudunkin vähän enemmän panostamaan. Olin suunnitellut kaiken valmiiksi, joten eikun toteuttamaan. Ensimmäiset kakkupohjat leivoin jo torstaina, kun ristiäiset oli sunnuntaina. Kaikki paitsi täytekakku olivat mulle tuttuja leipomisia, joten en uskonut minkään menevän pieleen. Aikataulu tosiaan piti ja sunnuntaina me oltiin hyvissä ajoin valmiina juhlimaan.


Leivoin toista kertaa elämässäni täytekakun. Aluksi olin suunnitellut tekeväni ihan perinteisen mansikka-banaanitäytteen. Päädyin kuitenkin kokeilemaan valkosuklaa-vanilja-ja vadelma-vaniljamoussetäytteitä. Ne onnistui loistavasti ja kakku oli superhyvää! Kakun koristeen olin tilannut netistä. Sokerimassan väliin laitoin Marianne rae -karkkeja, jotka kiinnitin kermavaahdolla. Nyt ne näyttävät ihan helminauhalle eikä sokerimassan reuna näy rumasti :)


Tarjolla oli coctailpiirakoita (valmispiirakoita), kinkkutomaattipiirakkaa, valkosuklaabrownieita, suklaa-hasselpähkinäpikkuleipiä, kaardemummamuffinsseja, sacherkakku ja täytekakku. Näitä täydensi sitten karkki, suolatikut ja viinirypäleet. Olin myös askarrellut kaikki koristeet itse. Olohuoneessa ja tarjoilupöydän päällä oli viirejä, muffinssien päällä lippuja ja tarjoiltavien vieressä menukortit. Silkkinauhasta olin tehnyt rusetteja mm. kynttilänjalkoihin.

Ristiäiset olivat kaikin puolin onnistuneet :)



1 kommentti: