keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Glögijuhlien tarjoiltavat


Pidimme lukioporukalleni perinteiset glögijuhlat viime sunnuntaina. Eikö jo toista kertaa putkeen voi sanoa perinteisiksi? Varsinkin, kun suunnitelmissa on jatkaa tätä kivaa tapaa. Tarkoituksena on kerääntyä sunnuntai-iltana viettämään aikaa yhdessä, juoda glögiä ja herkutella hyvin. Tykkään olla emäntänä ja jouluihmisenä tämän pikku illanvieton järjestäminen on ihanaa! Rauhassa voin suunnitella tarjoiltavat, vähän joulukoristeita voin ottaa esiin ja kuunnella joululauluja.


Tarjoilupöydästä löytyi glögiä, piparkakkuja, joulutorttuja, brownieita ja valkosuklaa-puolukka juustokakku glögikiilteellä. Kakun ohje löytyy täältä. Brownien ohjeen oonkin julkaissut blogissa jo aikaisemminkin. Se löytyy täältä. Browniet ovat kyllä meidän talouden kestosuosikkeja! Tällä kertaa koristelin brownin päälle tähdet tomusokerilla Niitsä tuli kivan jouluisia :)


Kaikki muu oli gluteenitonta, paitsi joulutortut. Ne olivat ihan tavallisia valmislevyjä. Gluteeniton torttutaikina on niin kallista, niin en viitsinit alkaa niitä vain itselleni väsäämään. Pärjäsin hyvin muillakin tarjoiltavilla.


Juustokakuksi halusin jonkun jouluisen ja tunnelmallisin. Halusin glögikiilteen ja piparkakkupohjan. Sopivan ohjeen löysin kinuskikissalta ja kakku oli todella maukasta! Puolukat olivat kivan raikas valkosuklaatäytteen joukossa. Kakun koristelussa käytin googlea hyväksi ja sieltä löytyikin erillaisia ideoita. Nonparelleistä tein lumihiutaleen kakun päälle. Mitäs mieltä olette kakun koristelusta?

2 kommenttia: