tiistai 6. joulukuuta 2016

Gluteeniton mud cake ja glögijuhlat


Marraskuun lopussa vietimme perinteiset glögijuhlat lukioporukkani kanssa, Tämä on kiva tapa aloittaa joulun odotus. Glögijuhlia varten laitan ensimmäiset joulukoristeet esille ja teen vähän suuremman siivouksen. Lisäksi emäntänä pääsen suunnittelemaan tarjoiltavat, kattamaan tarjoilupöydän ja saan nauttia pikkupuuhastelusta. Tykkään kovasti olla emäntä!


Tarjoilupöydästä löytyi perinteisesti joulutorttuja (tavallisia), piparkakkuja, riisimurokarkkeja ja joulusuklaata. Kakuksi valitsin tällä kertaa suklaisen mud caken, jonka tein gluteenittomana. Tein jo kerran aikaisemmin syksyllä tämän kakun ja ihastuttiin miehen kanssa täysin. Ohjeena käytin Fazerin mud cake -ohjetta, jonka muokkasin hieman ja tein kakusta tietenkin gluteenittoman.


Tykkään kovasti pöytäliinasta, jonka saimme miehen vanhemmilta tuparilahjaksi puolitoista vuotta sitten. Pöytäliina on vaalea sävyiltään, joten sopii hyvin käytettäväksi mihin vuoden aikaan tahansa.  Tämä onkin tässä taloudessa eniten käytetty pöytäliina. Punasävyiset joulukoristeet, kynttilät ja valopallot sopivat pöytäliinan kanssa hyvin. Sain kivan jouluisen tunnelman aikaan.
 

Gluteeniton Mud cake
200g tummaa suklaata
200g leivontamargariinia
4 kpl kananmunia
2 dl sokeria
2,5 dl glut. vaaleaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta

Koristeluun: tomusokeria, valko - ja maitosuklaata

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Vaahdota munat ja sokeri.
3. Sulata suklaa ja margariini. Sekoita hyvin. 
4. Kaada suklaa-margariiniseos muna-sokeri vaahtoon.
5. Lisää jauhot ja leivinjauhe. Sekoita varovasti.
6. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun irtokakkupohjavuokaan (halkaisija n. 26 cm).
7. Paista uunin alatasolla noin 15 - 20 min. Kakun pitää jäädä löysäksi keskeltä. Kakku jähmettyy hieman jäähtyessä. 
8. Anna kakun jäähtyä ensin huoneen lämmössä, siirrä sitten jääkaappiin.
9. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse ripottelin pinnalle tomusokeria ja päälle raastoin valko- ja maitosuklaata.
10. Tarjoa esimerkiksi vanilijavaahdon tai jäätelön kanssa.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Villapaita ylhäältä alas

 Halusin neuloa itselleni kivan neulepaidan. Kriteereinä paidalle oli yksinkertaisuus. Tykkään neuloa pitsiä ja palmikkoja, mutta nyt halusin yksinkertaisen peruspaidan. Paidan, jonka voi heittää päälle rennosti, mutta näyttää kuitenkin tyylikkäältä.


Tämä oli ensimmäinen paita, jonka tein ylhäältä alas. Olipas kivan simppeliä tehdä villapaita näin! Parasta tällaisessa mallissa on se, ettei tarvitse lopuksi yhdistellä etu- ja takakappaleita yhteen. Viimeistelyssä ei tarvinnut kuin päätellä langan päät ja kostutin lopuksi villapaidan kevyesti. Käytin Ullan ohjetta. Mutta tietenkin vähän mukailin: pitkät hihat ja aina-oikeaa sekä pitsikerros kauluksessa, hihojen suussa ja helmassa. Paita oli erittäin nopea tehdä pyöröpuikoilla - paita oli kahdessa viikossa valmis!


 Lanka on syksyllä ostettu Karnaluksista. Lanka on Filati Cervinia Nevada. Lanka on 50 % villaa ja 50 % akryyliä. Paita on ihanan pehmeä! Tämän villapaidan voi heittää farkkujen kanssa päälle tai pitää vaan kotosalla sohvalla löhöillessä. Täydellinen paita.

Malli: Ullan ylösalaisneule hieman mukaillen
Puikot: 4 mm
Lanka: Filati Cervinia Nevada

torstai 1. joulukuuta 2016

Kummilahja


Eli tässä vielä kaikki kummipojalle tehdyt lahjat yhdessä kuvassa. Edellä esiteltyjen juttujen lisäksi lahjassa on mukana junasukat Novita Woolista sekä mopsi -paita. Mies on mopsifani, joten kun näimme tämän paidan kaupassa, oli se vaan pakko ottaa mukaan! Junasukat eivät kuulu mun suosikki villasukkimalleihin, mutta silti niitä tulee tehtyä aina muutama pari vuodessa. Helppo ja käytännöllinen malli.


 Oma lempparini lahjassa on peitto. Siitä tuli niin kauniin harmoninen. Yksinkertainen kuvio sopii hyvin harmaalle langalle. Kuvio tulee hyvin esiin ja esittelee langan parhaita puolia. Mikä on teidän suosikki?


Malli: Junasukat
Lanka: Novita Wool
Puikot 3 mm