sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kirjoneulepolvisukat

Voihan villasukka -ryhmässä facebookissa villasukkien neulojat tekevät hirveästi polvisukkia kirjoneuleena. Ne ovat uskomattomat hienoja. Joten pakkohan sitä oli itsekin kokeilla sellasten tekemistä. 


Tein molempien jalkojen sukat samaan aikaan, jotta saisin kavennukset menemään samassa linjassa. Eihän mulla nimittäin mitään ohjetta ollut. 


Sukat neuloin nelosen puikoilla. Resorissa on 60 silmukkaa, joita kavensin nilkkaa kohden. Nilkassa oli enää 48 silmukkaa. Resori on valepalmikkoa ja se on kivaa vaihtelua tavalliseen joustinneuleeseen.


Väreiksi valikoitui siskon lempivärit, sillä nämä tulivat hänelle synttärilahjaksi.


Huonoin puoli tällaisissa sukissa on lankojen päätteleminen. Siihen menikin pari iltaa! :D

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Tacohenkiset lihariisipasteijat

Viikko sitten kaupan pakastealtaasta tarttui mukaan gluteeniton lehtitaikina. Päätin siitä sitten tehdä eräänä iltana hieman iltapalaa. Pakastimessa oli valmiina taco-maustettua jauhelihaa, joten nyt tulisi sillekin käyttöä.


Tämä kaupan lehtitaikina oli hieman pettymys. Paniikissa sitten tein rahkavoitaikinan, jotta iltapala onnistuisi. Lopulta molemmat onnistui, sekä kaupan lehtitaikina että rahkavoitaikina. Joten pasteijoita tuli sitten kaksi pellillistä. En ollut aikaisemmin tehnyt rahkavoitaikinaa, joten tuli senkin tekemistä kokeiltua aika ex tempore!


Täytin pasteijat jauhelihalla, jalopenoilla, keitetyllä riisillä ja juustoraasteella.


Voitelin piirakat ja paistoin uunissa 10 minuuttia.


Yllä olevassa kuvassa on pasteijat rahkavoitaikinasta tehtyinä ja allaolevassa kuvassa olevat pasteijat syntyivät lehtitaikinasta. Rahkavoitaikinapasteijat olivat mun ja miehen suosikkeja. Ehdottomasti!


Pasteijat olivat hyvän makuisia, jalopenoista tuli kivasti vähän potkua! Osa meni vielä pakkaseenkin odottamaan välipalan tarvetta.


Gluteeniton rahkavoitaikina

250g maitorahkaa
250 g margariinia
4 dl glut. jauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Sekoita maitorahka ja pehmeä margariini keskenään.
2. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään.
3. Yhdistä seokset.
4. Muotoile taikina suorakaiteen malliseksi ja kääri se kelmuun.
5. Laita taikina kylmään odottamaan ennen sen käsittelyä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Sananjalkasukat


Nämä sukat tein tilauksesta. Sukat tulevat lahjaksi iäkkäälle biologian professorille, joka on tutkinut koko elämänsä sananjalakoja. Kehitin itse mallikuvion, sillä en löytänyt mitään kuviota lähellekkään sitä, mitä itse näin mielessäni. Mietin silmukoiden jäljittelyä, mutta lopulta kirjoneuleena nämä sukat valmistui.


En tiedä tunnistaako näistä oikea kasvia, mutta ainakin nämä ovat persoonallinen lahja. Väreiksi valikoitui vaalean harmaa ja tietenkin vihreällä langalla tein lehden. Eiköhän nämä miehelle ihan hyvin sovellu?



Alla olevassa kuvassa on vielä mallikuva hieman lähempää.


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Vinoraitasukat


Malli näihin sukkiin löytyy täältä. Bongasin tämän Voihan villasukka -ryhmästä ja ihastuin täysin. Pitihän sitä itse sitten väsätä samanlaiset. Lankana taas novitan seitsemän veljestä. Sehän on se paras sukkalanka. Novitan nalleakin löytyisi laatikon pohjalta, kun alennuksesta tarttui mukaan varmaan puoli vuotta sitten. Jotenkin en vaan osaa siihen tarttua ja aina teen seiska veikasta jotain. Kuten nämäkin sukat.


 Resori on valepalmikkoa ja sain vihdoinkin kokeiltua sen tekemistä. Mulla on sen tekeminen vaan jotenkin jäänyt kokonaan välistä.


Sukista tuli kivan lämpimät, kun kaksi lankaa on kokoajan mukana. Näistä taitaakin tulla mulle villasukat ensi talveksi.