torstai 19. helmikuuta 2015

Inspiraation lähteellä

Eilen oli hyvä päivä. Sain uusia neulonta ideoita vaikka millä mitalla. Sain äidiltä taannoin synttärilahjaksi rahaa ajatuksella: osta-jotain-kivaa itsellesi. Ennen töitä kävin siis kirjakaupassa ja ostin kirjan itselleni lahjaksi. Kirjaksi valitsin Suuren Sukkakirjan. Mukaan tarttui tietenkin viereisestä Prismasta pari kerää sukkalankoja.


Kirja on upea! Kivoja ohjeita etenkin palmikkovillasukkiin - mun lemppareita siis. Hyvän lahjan äiti siis hommasi ;)


Kun pääsin töistä kotiin, odotti kotona seuraava yllätys. Postiluukusta oli tipahtanut Kotiliesi Käsityö -lehti, joka on synttärilahja anopilta. Kyllä kelpaa! Heti ekalla selauksella bongasin pari mallia, jotka pitää toteuttaa..

Vaikka netti onkin täynnä erilaisia ideoita, on mun mielestä mukavaa saada ohje nenän eteen ihan paperilla. Välillä tulostelenkin ohjeita, mutta perinteisesti paperi pitää edessä olla! Nyt on erillaista kuvaa ja mallia. Eikun siis neulomaan!


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Mansikka-valkosuklaajuustokakku

Ystävänpäiväksi piti tietenkin tehdä kakku. Tällaiset "juhlapäivät" ovat hyvä tekosyy leipoa ja kokeilla jotain uutta. Ohje tähän kakkuun löytyy täältä. Pohjan tein gluteenittomista digestivekekseistä ja jätin kuivatun mansikan pohjasta pois. Koristelin kakun sulatetulla valkosuklaalla.


Kerrokset onnistuivat hyvin! Makukin oli kakussa todella hyvä. Mies sanoikin, että tämä oli parhain juustokakku, mitä oon tehnyt. Jee!


perjantai 13. helmikuuta 2015

Lankamaailma

Joululahjaksi sain pari lahjakorttia Lankamaailmaan. En ollut käynyt siellä aikaisemmin, joten odotin innoissani sinne pääsyä. Ja kannatti odottaa. Sehän oli paratiisi! Kuulin vieressä olevien naisten kikattelevan, että "täällähän tulee ihan hulluksi"! Oikeaanhan he osuivat :)

Mulla tarttui mukaan tummanharmaata miniontelolankaa ja muutama kerä huovutuslankaa. Lisäksi päivitin käytetyimmät sukkapuikkoni uusilla. Hyvä saalis!


 Miniontelolanka pitää itse keriä. Muutaman päivän sainkin lankaa selvittää ja keriä rullille. Osaan taas arvostaa enemmän valmiiksi kerättyjä lankoja!

torstai 12. helmikuuta 2015

Palmikkovillasukkia

Vähän aikaa sitten valmistui muutamat villasukat. Tämä Novitan palmikkomalli on mun ehdoton suosikki. Tein nyt näitä kolme paria, ja olen tehnyt näitä yhteensä varmaan kahdeksan paria vuoden sisään. Erivärisiä ja erimittaisia varsia. Nyt tein yhdet villasukat luonnonvalkoisesta ja kahdet grafiitista.


Näistä sukista yhdet tulee omaan käyttöön. Omassa käytössä on jo tällaiset vaaleanharmaat villasukat, ja ne ovatkin omista villasukista kaikista käytetyimmät. Nyt seuraksi tummat sukat!


Alla olevassa kuvassa on koko komeus!


Palmikkosukkien jälkeen piti heti aloittaa seuraavia sukkia. Mulla on listalla muutamia malleja, jotka odottavat tekemistä. Tässä mallissa on kivasti yhdistetty valepalmikko ja vinoraidat. Valepalmikkoa en ole aikaisemmin kokeillut, joten nyt pääsin sitäkin harjoittelemaan.


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tassusukat

Novitan seiskaveikan tweedistä vamistui tassusukat. En tiedä minkä eläimen tassut nämä ovat, mutta eläimellistä menoa on!


Villasukka on ihan perusvillasukka. Kärki vaan luonnnvalkoisella ja mustalla langalla viimeistelin tassut.